Huh huh…
Nyt loppui tämä ”joululomapaussi”. Olen tässä jo pariviikkoa
ollut töissä, mutta tänään minulla oli gradusuunnitelman esitys muille tutkimusryhmäläisille
ja tietenkin olen sitä viimeisen viikon stressannut tässä arkeen palautumisen
yhteydessä! Anyway, nyt pitäisi olla hieman enemmän aikaa taas kirjoitella
(ehkä viikonloppuisin) kuulumisia, kun on tuo stressinaiheuttaja poissa
päiväjärjestyksestä.
Joululomakuulumisista kirjoitan hieman myöhemmin vähän
pidemmin, joten todettakoot nyt lähiajan kuulumisista se, että viime
perjantaina tapasin uuden tandemparini! Jee! Pääsen taas harjoittelemaan saksan
puhumista. Viime kerrasta onkin aikaa, kun jotenkin aina (myös natiivipuhujien
kanssa) tuntuu kieli vaihtuvan englanniksi. Työpaikan saksankurssiin tuli sen
verran muutoksia, että nykyään tunteja on vain kerran viikossa maanantaisin. Ei
haittaa, onpahan enemmän liikkumavaraa sopia tandemtapaamisia.
Mitäpä muuta tässä on tapahtunut loman jälkeen? Hmm, olen
saanut kämpän asuttavaksi! Enää olisi olohuoneen hyllyn pyyhkiminen jäljellä. Luotan
siihen, että homma hoituu viimeistään silloin, kun minulle on tulossa vieraita.
Pieni paniikkisiivous on paras siivous. Hehe. Niin ja tiskasin kaikki astiat
mitä tästä asunnosta löysin. Joululomalla saimmekin poikkiksen kanssa uunin,
liesituulettimen, hyllyt ja kaapit pestyä. Saumasin myös tässä yksi päivä
keittiön altaan reunat. Vesi on kyllä jo pilannut tuon pöytälevyn, mutta
eipähän mene enempää. En kyllä tiedä, että pitäisikö tuohon vielä lisätä vähän
sitä saniteettisilikonia vai ei, kun ei tämä nettitikun netti oikein anna
googlettaa ohjeita.
Tässä viime päivinä seminaarin tekoa pakoillessa (tai
oikeastaan harjoittelua pakoillessa) olen katsellut juoksuharjoitteluohjelmia,
mutta uskon ettei ulos tule lähdettyä ilman musiikkia. Pitäisi siksi varmaan
käydä kaupassa hakemassa nappikuulokkeet (omat Kossini sanoivat itsensä irti),
niin pääsisi pitemmälle lenkille, kuin roskiksilla käynti.
Ok, ei mulla mitään oikeita kuulumisia ollut, mutta tulossa
on Berliinin reissua, kasvitieteellistä puutarhaa, Buchenwaldin entinen
keskitysleiri, Erfurt ja muuta mukavaa joululomalta!
Terkuin työ-Memmu !
Terkuin työ-Memmu !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti