Täällä sitä alkaa pikkuhiljaa iskemään tajuntaan, että "Kappas, kuukauden päästä sitä ollaan jo kotikonnuilla!" Ei voi muuta sanoa, kuin "Jee-ee!" (jatkuu kaikuna äidin jee:nä). Kyllä Saksa on kiva maa ja täällä riittää paljon ihmeteltävää ja edelleenkin kielitaidossa on sitä parantamisen varaa, mutta kuten jo kerran Wienissä totesin... mää oon suomalainen, tarkemmin kajjaanilainen. Ok, ehkä vähän myös oululainen nykyjään. Voih. Ja kuten jo kerran Wienissä ollessani totesin, niin taitaa etäisyys isänmaahan lisätä kontrastia vaaleanpunaisissa ruusulaseissa, sillä tuntuu, että moni käytännön asia olisi Suomessa paljon helpompi. Tällä kertaa ulkomaanreissulleni sattui myös eduskuntavaalit ja yllätyksekseni huomasin olevani poliittisesti "valveilla". Käytin yhdestäkin työpäivästä melkein puolet hallitusneuvottelujen seuraamiseen! Huh huh... Ja vielä kaksi vuotta sitten olin vain "lätkätyttö90" - lainatakseni veljeni sanoja. Kyllä etäisyys omaan arkeen muokkaa ihmistä joko suuntaan tai toiseen, mutta toivottavasti omassa tapauksessani vain parempaan eli että olen enemmän perillä kotimaan asioista.
Jos joku ehti edellisen postin aikana jo huolestua, että olenko täysin masentunut Saksaan, niin en ole. Tällä hetkellä alkaa vain stressi painaa niskaan, kun on tajunnut, että viimeistä kuukautta viedään ja viimeisiä gradukokeita eli nyt pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen ne merkittävimmät kokeet. Vaan tässä on vielä laitoksen virkistyspäivät (2 yötä) Thüringenin metsässä välissä ja muuttohässäkät. Joten pahoittelen jo etukäteen, jos ei ala tyttärestä kuulumaan hetkeen mitään! Vähitellen alkaa myös iskemään se totuus, että uusille ystäville täytyy sanoa heipat, mutta kuten Wienissä, niin ne heipat ovat enemmänkin "nähdään myöhemmin!"-luokkaa. Ja kyllä tässä on jo alkanut tulla Oulun/Kajaanin/Suomen kavereitakin ikävä! Päässä sykkii ajatus, että josko tämä nyt olisi se viimeinen ulkomailla asuminen, ettei tarvitsisi aina vaan potea koti-ikävää. (Mummuille terveiset!)
Jos nyt sitten taas näitä positiivisia kuulumisia; meillä oli oman tutkimusryhmän virkistäytymispäivä viikko sitten keskiviikkona ja menimme about puolen tunnin bussimatkan päähän Wolfersdorfiin linnaa katsomaan. Ennen remonttia kuitenkin joimme kahvit ja söimme kakkua. Huomasin, etten pidä unikonsiemenistä tehdstä kakusta. Linnalla asui myös Lucy-kissa, joka oli oikein sievä ja lihava kissarouva. Ei arastellut yhtään ja tuli oikein allekirjoittaneen syliin asti rapsuteltavaksi (kahvipöytään). Ilmeisesti kyseinen kisu puhui suomea, kun vastasi "kiss"- kutsuuni. Tietenkin kollegani ihmettelivät miksi pyysin kissalta pusua!
[Edit; Siis ennen opastettua kierrosta, eikä remonttia :D Linna oli puoliksi remontin kourissa, joten ajatusvirheestä jäi tuonne tuo remontti sana]
Itse siellä linnassa kierroksen aikana oli remontti täysin kesken. Osa huoneista oli jo kunnostettu entiseen loistoonsa, mutta osaan ei päässyt, kun tyyliin lattia puuttui tjsp. Linna itsessään ei ollut ihan Wartburgin luokkaa, mutta sellainen kartanotyyppinen. Ilmeisesti Thüringenin alueella on asunut monta kuningasta/herttuaa/paronia ja tällaiseen tilkkutäkki-hallitsijuuteen on päädytty, kun on haluttu jakaa maat kaikkien lasten eikä vain ensimmäisen poikalapsen kesken. Sitten tietenkin alueella on aikoinaan sodittu ja myös kaikki vaakunat yms. on tästä perintönä. Ne muistuttavat paljolti toisiaan ja osa on jo unohtunut. Linnan opaskierroksen jälkeen menimme vielä n. kilometrin päähän grillaamaan makkaraa ja syömään sitä sämpylän välissä. Oli oikein leppoisa (ja kuuma!) päivä. Osa porukasta lähti 14 km vaellukselle, mutta minulle riitti auringossa loikoilu, eikä nestehukan riski houkuttanut.
Viime viikolla kävin myös hakemassa pesukoneeseen uuden tiivisteen, kun alkoi vuotamaan tuo hana/letku yhdistelmä. Eli vihdoin, kun sain hanan vaihdettua talonmiehen avulla, niin sitten lattia alkoi tulvimaan... Vaan eipä hätiä mitiä! Uusi tiiviste ajaa oikein hyvin asiansa ja lattia säilyy jälleen kuivana! Mission accomplished!
***
Töitten suhteen sattui kamala kontaminaatio, jolloin tärkein koe viivästyy = stressi kasvaa, kun aika meinaa loppua kesken! Nyt täytyy olla kyllä oman elämänsä supersankari. Ja sitä kyllä olin viime lauantain Leipzigin reissulla:
Menin ESN:n kanssa päiväreissulle Leipzigin eläintarhaan, joka oli muuten yllättävän iso! Kaikenkarvaisia eläimiä ihmettellessä meni se kolme tuntia auringon paahteessa. Nyt on rusketus pinnassa. Kuitenkin taisi nestehukka vaivata, kun väsytti kokoajan. Silloin, kun enää eivät eläimet jaksaneet kiinnostaa, niin opettelin niiden miniä saksaksi. Esimerkiksi mangusti on saksaksi Erdmännchen eli maaihminen. Heheh!
Oli kivaa jne, en nyt ala jokaista eläintä luettelemaan, kuten joskus viisi vuotiaana.
Kotimatka olikin sitten oman arjen sankarin seikkailu. Jumantsuikka! Yhden kerran piti junaa vaihtaa Altenburgissa Leipzig-Jena välillä, niin hemmetti kaikki junat olivat myöhässä! Sitten Altenburgissa huomattiin, että meillä oli pari tuntia aikaa ennen meidän junaa odottelua. Siis mitä! Noh, lähdettiin käymään pitsalla, ettei hermot menisi, vaan maha kiitti. Noh, tultiin takaisin juna-asemalle vain huomaamaan, että jatkoyhteys olikin peruttu. Uudestaan: SIIS MITÄ! Tähän voisi muutamat ärräpäät saksaksi laittaa, vaan olenpa laittamatta. Meitä oli neljän hengen seurue ja vähän otti päähän. Laskettiin, että jos odotetaan seuraava juna, että mentäisiin Gößnitziin ja sieltä sitten vielä jatkoyhteys, niin seuraavalla myöhässä olevalla junalla myöhästyttäisiin ko. jatkoyhteydestä ja saataisiin taas oottaa pari tuntia viimeistä junaa Jenaan.
...epätoivon alkaessa jo nousta mieleen, soitti onneksi eräs seurueemme konkari meille autokyydin Jenasta. Autoa tarvitsi vain odottaa tunti, jonka jälkeen kotimatka kestäisi tunnin. Huh. Sentään saman päivän aikana pääsisi asunnolle turvaan. Eipä siinä. Seuraava haaste oli yrittää nostaa kanssamatkustajien mielialaa. Ehdotin, että pelataan hirsipuuta saksaksi, kun ei kerta pelikortteja ole mukana. Yllättäen hirsipuu oli ihan hauskaa, vaikken kyllä osannut niitä sanoja, joita muut ehdottivat. Kun kyllästyttiin siihen, niin alettiin harjoittelemaan joitain perusjuttuja itsepuolustuksesta, kun yksi matkalaisista on konkari. Siinä sitten oltiin niin innoissaan juna-asemalla, ettei huomattu muiden ihmisten ihmetteleviä katseita, eikä huomattukaan, että "ai himpskatti, pitikö meidän odottaa aseman eessä eikä laiturilla?!"
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pitäisi vielä saada kuskille toimitetuksi suklaarasia, niin asia olisi pihvi. Alla sekalainen kokoelma eläimellistä menoa:
 |
| Nemoa etsimässä |
 |
| Pääsykoekirjan pallokala |
 |
| Viidakko-Memmu |
 |
| Jungleboogie |
 |
| Junassa en halunnut, että kaverit piirtäisivät naamaan ja ottaisivat minusta nukkuessa hassua kuvaa. Päätin siis itse päättää kuvan hauskuuden. Tosin huomasin, että karvaisena versiona olen kuin ilmetty Pedro-veli! |
Jou jou, kiire-Memeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti