Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amigurumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amigurumi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Freedom!

Huhheijjaa!
Helmikuu oli ja meni. Anteeksi etten ole piiiiitkään aikaan kirjoittanut mitään, on ollut "hieman" kiire, kuten kohta kuulette. Jos vaikka aloitan salibandy kuulumisilla:

Elikkäs, tuo turnaus josta viimeksi kirjoitin, niin en pelannut siellä.. Olin viltissä molemmat pelit, mutta ymmärtäähän sen, kun oli pisteistä taistelua, sillä joukkueellamme olisi ollut mahdollisuus nousta pistepörssin kahden parhaan kohdalle, josta sitten olisi voinut nousta 1-divisioonaan. Tietenkin vähän harmitti, sillä joitain vanhempia pelaajia ei olla nähty harjoituksissa, mutta no can do. Noh, pelit päättyivät tiukkaan voittoon (5-4 voitettiin, vaikka oltiin aluksi 3-0 tappiolla) ja karmeaan häviöön. Toinen turnaus oli kahden viikon päästä tuosta, Rovaniemellä. Olin aluksi ajatellut lähteä sinne mukaan, sillä peliaikaa luvattiin jokaiselle, _mutta_ kouluhommat painoivat liikaa päälle. Joukkueella oli kuitenkin mennyt sen verran hyvin, että sijoituttiin pistepörssissä keskivaiheille, eli ei jouduttu myöskään karsintoihin, että kuka tipahtaa 3-divisioonaan. Muutenkin on nyt oma peli harjoituksissakin parantunut tammikuun alusta, toivottavasti kehistys jatkuu läpi kesän ensi kaudelle! Tässä säbä-kuulumiset tältä erää, kauden päättäjäisiä odotellessa ;)

Mitä olen tehnyt viimeisen kuukauden aikana? Koulua koulua koulua... ja treenejä. Kävin muutaman kerran kokeilemassa vesijumppaa! Oli muuten hauskaa ja keho tuntui todella painavalta altaasta nousun jälkeen, huh. Minulla oli parin viikon laboratoriokurssi (klo 8-16), joka vei illoista puhdin pois ja sen jälkeen on ollut tenttiä ja työselostuksien tekoa/palautusta. Myös englannin kurssin tieteellisen artikkelin kirjoittaminen on vienyt aivokapasiteettia. Onneksi olen kuitenkin muistanut välillä myös irrotella ja nyt parin viikon aikana on tapahtunut myös kaikkea kivaa. Poikaystävällä oli syntymäpäivät, joita juhlittiin pienehköllä kaveriporukalla pari viikkoa sitten pokeria pelaamalla ja käytiin tanssimassakin. Kävin parturissa ja hiusten leikkuun jälkeen minua kysyttiin hiusmalliksi (eli siis värimalliksi, sillä nythän hiustyylini oli tarpeeksi pop näytökseen). Aluksi väri epäillytti minua, mutta kerrankos sitä blondia kokeilee, kun parturi värjää ilmaiseksi. :) Tämän lisäksi viime viikolla oli vielä excursio Kuopioon. Kävimme fellow opiskelijoiden kanssa tutustumassa mahdollisiin maisterin ohjelmiin ja paikallisiin biotieteilijöihin. Oli hauskaa ja jäi jotain korvan taaksekin.


Älkää alkako epätoivoisiksi, kyllä minä pääsen vielä niihin käsitöihin! -Milloin?- No nyt! :D Tosiaan en ole hirveästi saanut aikaan, mutta tuo villapaidan hiha on jo n. puolessa välissä eli pitäisi ottaa enää pieni loppuspurtti. Laboratoriokurssin aikaan jouduttiin kavereiden kanssa odottelemaan pidempiäkin aikoja, jotta solut kasvaa, niin minun väliaikaviihdettä oli harjoitella palmikoiden neulomista. En ollut koskaan neulonut, mutta, koska äiti sponsoroi apupuikon ja käsissäni syyhysi Novitan Puro -lanka, ajattelin kehittää oman mallin. Tein "hiuspannan"/hiuskoristeen, jonka ajattelin antaa eräälle menninkäisystävälle ystävänpäivälahjaksi, mutta unohdin lähettää sen eli hän-jota-ei-nyt-nimetä-(MAIKKI) saa sen joskus ja joka näyttää tältä:

















 
 Kuten näkyy myös uusi hiusten värini :)



 Helppo tehdä ja mukava pikkutyö, jos tosiaan haluaa harjoitella palmikkoa (kuten tämä "newbie").
Ohje:
Luo 12 silmukkaa (neulo aina reunimmaiset silmukat oikein joka kierroksella)
Oikealla puolella neulo, 1 oikein, 2 nurin, 6 oikein, 2 nurin, 1 oikein
Nurjalla puolella neulo, 3 oikein, 6 nurin, 3 oikein,
Palmikko kuvion saa (siis tämän "lohikäärme" tyylisen), kun joka toisella kerralla "nostaa" kolme oikein neulottua silmukkaa neuleen etupuolelta ja joka toisella kerralla neuleen takapuolelta. Itse taisin tässä joka kuudes kerros tehdä tuon palmikko "noston"/vaihdoksen (anteeksi termit ovat vielä hukassa). Kun neule on tarpeeksi pitkä, se päätellään ja itse virkkasin päähän vielä kiinteillä silmukoilla ja ketjusilmukoilla napinläven ja toiseen päähän kiinnitin nappeja.



Alkukuusta iski jälleen amigurumi-kuume. Tämän taustalla on eräs ystäväni, joka oli haastanut minut facebookissa käsityöhaasteeseen (jonka ehkä liitän jossain välissä blogiini *kunhan on tarpeeksi lukijoita, ehheh*), jossa pitää tämän vuoden 2011 aikana tehdä omin käsin jotain kaverille. Kysyin ystävältäni, että mikä on hänen lempieläimensä/mistä eläimistä hän tykkää ja vastaus oli karhu. Joten virkkasin tuossa alkukuusta (samaan aikaan kun tein tuon hiusjutun, kuten tulette huomaamaan karhun kaulahuivista) karhu-amigurumin sen saman kirjan ohjeella kuin aiemminkin (joka on nyt jo takaisin kirjastossa, nyyh). Tässä kuva:



Kuopion reissulla minulla oli virkkuukoukku mukana bussissa ja mikäs muukaan siellä syntyi kuin ruotsinkielisillä ohjeilla amigurumi - kilpikonna. Tai ainakin kilpikonnan osat. Olen sitten tänä iltana, joka on ensimmäinen vapaa iltani kouluhommista tällä viikolla, täyttänyt ja ommellut sen kasaan. Kilpikonnalla ei vielä ole kotia suunniteltuna, sillä halusin vain kokeilla osaisinko virkata sellaisen. Saattaa olla, että se eksyy serkkutytölle tai kaverille tai jää meille asumaan. :) Nallen silminä oli siniset puuhelmet, mutta kilpikonnalla on vain rastit. Minun pitäisi käydä mutka Tiimarissa tai Sinooperissa hakemassa parempia helmiä silmiksi, sillä nuo nallen silmät pullottaa tyhmästi. Kuvia kilpparista ja nallesta:





























 Tack igen ja ehkä saan päivitettyä ensi kerralla kuvan ensimmäisestä villapaidastani. (Pikku porkkana, jotta saan sen tehtyä ;))

ps. Sain vauvantossut toimitettua eteenpäin! :) Kohta on kaverini laskettu aika! Jännää!

maanantai 31. tammikuuta 2011

Lahjuksia :)

Moikka!
Viime viikko oli aikamoista tekemistä; koulun puolesta riitti hommia ja sitten kun päätettiin, että lähdetään Rovaniemelle viikonlopuksi, niin tietenkin piti muutamat tuliaiset tekaista. Vaikka siis olen itselleni sanonut, että ei nyt mitään väliprojekteja saa tehdä,vaan villapaita ensin - niin pyhpyh.

Hieman taustaa: Noh, tämän reissun suurin syyhän oli se, että kaverini meni viime syksynä naimisiin, mutta sairastumisen vuoksi en silloin päässyt onnittelemaan nuorta paria ja toinen tapaamismahdollisuus joulukuussa meni ohi, joten nyt matkattiin kyläilemään. Siinä samalla sitten treffattiin serkkulikkaa ja sen suloista pörrökasaa! Ja Oh What A Weekend. Hyvät fiilikset ja muistot jäi :)

Koska serkkuni syntymäpäivä on helmikuun alkupuolella, ajattelin, että nyt tässä samalla voin viedä hänelle lahjan ja koska olen jo jonkin aikaa katsellut/himoinnut tehdä amigurumeita (jotka alunperin löysin täältä ), niin reippaana menin kirjastoon ja etsin amigurumi-kirjoja. Siinä kävi sitten niin, että kaikki suomenkieliset amigurumi-kirjat olivat lainassa, joten tomerana tyttönä (lue: pakkomielteisenä saada kokeilla virkata sellainen lahjaksi) lainasin ainoan ruotsinkielisen version Mia Bengtssonin Virka Amigurumi - söta små glädjespridare kirjasta.

Omasta mielestäni ruotsi on aina ollut heikoin kieleni, jopa saksaa osaan paremmin, MUTTA kyllä tämä neito osaa! (Google translatorin ja sanakirja.orgin avulla ainakin) Lisäksi siitä on varmaan ikuisuus, kun olen viimeksi virkannut :DD Kirjan majavan ohjeella tehty amigurumini näyttää tältä:





















Eli amigurumistani tulikin Majuri Punainen Orava! Tai kenraali, ihan kumpi vain käy, joka nyt siis päätyi vahtimaan serkkuani :) Amigurumin hännässä on klemmareita edustamassa arvomerkkejä.

Kun huomasin kuinka helppoa virkkaaminen oli, päätin perinteisen "Onnea Hääparille" -kortin sijasta virkata morsian ja sulhas amigurumit kaverilleni. Tietenkään kirjassa ei ollut suoria ohjeita näihin, joten sovelsin morsiameen munkin ohjetta ja sulhaseen maskotin, munkin ja noidan (hattu) ohjetta. Myöhemmin tajusin, että esittelyjen yhteydessä ohjeissa oli vaikeusasteet ja munkki on utmaning. Ehheh... Hyvin sain valmiiksi ja tässäpä teille pariskunta:




















Yksittäiset kuvat sulhasesta ja morsiamesta.

Ja vielä yhteiskuva kaikista amigurumeista:


Oikeaksi lahjaksi kaverilleni ja hänen miehelleen halusin kokeilla tehdä vinyylikulhon. Olen blogeja selatessani löytänyt ensin sellaisen täältä (josta itse ideakin syntyi), ja itse sen ohje löytyy täältä. Niimpä tuossa lähikirppareilla käydessäni lähti Kale Vaijan LP matkaan ja lopputuloksesta tuli hieman erilainen kuin ihan perinteisestä aaltomaisesta mallista:
















Olen erittäin tyytyväinen näihin lahjoihin ja niin tuntui olevan lahjottavatkin :) Suosittelen kokeilemaan sekä virkkaamista, että vinyylikulhon tekoa; ei ole vaikeaa - edes ruotsiksi!

Ensi kertaan! ^^