Sivut

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Uusi kämppä

Oho!
Tajusinpa tässä, että ensi viikolla muutan ensimmäistä kertaa asumaan ihan omaan kämppään (vuokralle, mutta yksin)! Olen aina ennen asunut kimppakämpissä. Wau. Näin se Memmukin pikkuhiljaa aikuistuu. ;)
Kävin perjantaina töiden jälkeen katsomassa joulukuun asuntoa, sillä aiempi asukas halusi tietää mitä huonekaluja hän voisi jättää asuntoon ja mistä täytyy hankkiutua eroon. Yllätyin positiivisesti kuinka lähellä asunto on työpaikkaani (1,8 km) ja kulman takaa löytyy bussipysäkki, if needed.  Tosin, kun kaupunkiin on yhtä lyhyt matka (tarkistan Google mapsistä, oho olikin vain 1,5 km) niin taidan jättää julkisen liikenteen kuukausikortin ostamatta. Pitää katsoa hankinko pyörän, mutta tuo on kyllä niin lyhyt etäisyys kaikkialle, että jos on ratikalle tarvis, niin kolikoilla ostan lippuni.

Asunto on neljännessä kerroksessa (talossa ei ole hissiä, mutta olen nyt marraskuussa tottunut nousemaan viidenteen kerrokseen) ja pohjaratkaisu on erittäin outo! Tulen myöhemmin joko piirtämään tai ottamaan kuvia :D Mm. vessan takana on toimistohuone eli kulkeminen tapahtuu vain vessan kautta? Mainittakoon nyt muista omituisuuksistakin se, että minulla on kylpyamme, mutta katto on todella kalteva siinä kohden,  joten  seisaaltaan ei voi suihkutella. Asunto on tilava ja minun käyttöön jää kaikki perushuonekalut. Sohvakin löytyy, mutta se on kahdenistuttava, joten vieraita varten täytyy hankkia patja tai lainata. Ja ne huonosti käyttäytyvät vieraathan joutuvat "vessa-huoneeseen" ;)

Olen kyllä erittäin mielessäni asunnosta, vaikka siihen kuuluu kerran kuussa kellarin lakaisu ja kerran kuussa pihatien lakaisu, sekä (jos sataa lunta) kerran viikossa lumityöt. Mutta nämä lumityöt eivät minua pelota, kun täällä ei vissiin kovin pitkää ajanjaksoa talvesta ole lunta maassa. AINIIN! Kun sanoin heippoja tämän hetkiselle asukkaalle lähtiessäni asuntoa katselemasta, tuli vastaan kettu! Jenassa kuulema city-kettuja riittää! Mutta ne ovat harmittomia. Pitää vain muistaa sulkea hyvin roska-astia. Niin ja minulla on oma roskapömpeli,  joka pitää itse muistaa viedä tien laitaan tyhjennettäväksi.

Tuli kyllä perjantaina sellainen olo, että tuonne pystyisi kutsumaan ihmisiä viettämään iltaa, vaikka kalusteet ovatkin jostain ysikytluvun opiskelijakämpästä. Nyt vaan niitä kavereita! Ompa kyllä mukava ajatella asuvansa lähempänä kaikkea, eikä täällä raitiovaunun päätepysäkillä. Vaikka nämä marraskuun kämppikset ovatkin ihan täysin huippuja tyyppejä. :)

Hyvä ja innostunut fiilis,  tervetuloa ihmettelemään mun asuntoa!
Isolla sydämellä: Memmu
PS.  Niin! Ja mulla on pyykinpesukonekin!

Bongaa kettu! ;)

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kaikki erilaiset munat mahtuu samaan kattilaan, miksipä emme mekin?

Ensimmäinen kunnon työviikko takana
On lauantai aamupäivä. Minulla on Juhla mokat tippumassa ja kolme munaa keittymässä. Tosin maito on loppu, mutta ei se haittaa, sillä nyt soi funky town.

Tänään on vapaapäivä ja aion nauttia siitä rauhallisesta aamusta, jolloin ei tarvitse yrittää ehtiä 7.30 tai 7.45 lähtevään raitiovaunuun. Yleensä ohjaajani tulee vasta myöhemmin töihin, mutta minulla on omien labrakokeideni lisäksi artikkeleita luettavana (ja nykyään myös työsähköposti ja oma työkone!) ja haluan ottaa rennosti aina aamun kokoamalla ajatukseni ensin. Alkuviikko lähti hitaasti käyntiin, niinkuin aina ensimmäiset kunnolliset työpäivät, mutta jo loppuviikosta osasin itsenäisesti hoitaa hommani, kun vain sanottiin, että mitä pitää tehdä. Kuitenkin nyt tällä hetkellä vasta muistellaan ihan perus menetelmiä, joten työt eivät sinällään ole haastavia, mutta vaativat tarkkuutta.



Myös sosiaaliset kuviot töissä ovat alkaneet selkiintyä. Minulla on tosi mukava työporukka, joka on ottanut minut mukaan kuvioihinsa alusta lähtien! Viime maanantaina menimme keilaamaan (kuulema kerran kuussa on tämmöinen sosialisointi tapahtuma, kun eihän siellä labrassa oikeen kerkeä omiaan kunnolla jutustella) Jembo-Parkiin, joka on ymmärtääkseni toinen Jenan keilahalleista.

Matkalla törmäsin yhteen ryhmäläiseeni, joten löysimme perille hyvin. Ainut vaan, että kaverini olisi halunnut oikaista junaradan yli pimeällä (vaikka ihmisiä oli laiturilla odottamassa junaa). No, minun itsesuojeluvaisto sanoi, että eihän tuossa ole mitään järkeä, koska junat kulkevat nopeasti jarruttaessakin -oli yö tai päivä- ja puhuinkin hänet kulkemaan kanssani radan yli menevän sillan kautta. Siinä vaiheessa, kun olimme siellä sillan päällä, niin kas vain - sieltähän se juna olisi tulla puksuttanut laiturille. Tuli vähän sellainen olo, että aina on parempi luottaa omaan fiilikseen, kuin seurata sokeana jotain (vaikkakin korkeammin koulutetun) johonkin selkeästi epäturvalliseen. I'll keep my head!

Baby Pina Colada



Siellä itse paikan päällä huomasin, että en ole pitkään aikaan keilannut ja vaikka ylläni oli Portugalin Fernando Meiran pelipaita, niin pisteet per kierros jäivät aina sinne 65-70 luokkaan... Mutta hauskaa oli! Niin ja tilasin Baby Pina Coladan, niin se tarjoilija tuli vielä perään kysymään, että huomasithan, että se on alkoholiton? Kyllä, nyt oli maanantai, mitä ihmettä :D






Maanantaina kävin myös avaamassa saksalaisen pankkitilin (Deutsche Bank on ilmainen nuorille/opiskelijoille), koska se helpottaa yleisesti raha-asioiden hoitoa täällä. Sparkassen automaateista jos nostaa rahaa, niin joutuu maksamaan aikamoiset palvelumaksut.

Muita kuulumisia tältä viikolta: tiistai ja keskiviikko-illat menivät Skypen ääressä Murmelin kanssa... Ja töissä olen ahkerasti yrittänyt kirjoittaa gradun tutkimussuunnitelmaa. Töissä muutenkin olen nyt tällä viikolla kulkenut muutaman työkaverin kanssa lounaalla Carl Zeiss Mensassa (mensa on ruokala), Mutta koska tuolla on tietyöt juuri sillä välillä, niin kävellen menee aina vartti suuntaansa, jolloin lounastunnit venyvät tunnin mittaisiksi. Sovittiin ohjaajan kanssa, että hän kertoo mulle hyvissä ajoin, jos minun täytyy olla labralla koko päivä, niin että osaan ottaa itselleni eväät mukaan töihin. (10 min ruokatauko versus 1 h - kyllä mun työmoraali kannattais enempi noita evästaukoja, mutta toisaalta lounastunti on hyvä työkavereihin tutustumismielessä)

Huomasin muuten, että olin unohtanut pakata tarpeeksi monta pitkähihaista paitaa mukaan, joten kävin tässä yksi päivä töitten jälkeen keskustassa hakemassa muutaman halvan pitkähihaisen. Ilmat alkaa viilentyä niin tarvitsee takin alle pitkähihaisia. Samalla reissulla ostin myös Deutsch als Fremdsprache -kirjan, missä on kielioppisäännöt ja harjoituksia. ...mutta vielä en ole kerinnyt sitä enempää katsoa. Odotan tässä päätöstä, että laittavatko he minut töissä (työpaikka tarjoaa ilmaisen saksankurssin jee!!) A2 vai B1-ryhmään. Periaatteessa olen jo käynyt A2/2 kurssin Wienissä, mutta täytyy myöntää, että kielioppi on unohtunut melkein täysin ja sanasto on vieläkin suhteellisen suppea. Joten olisin ihan tyytyväinen tuohon A2-ryhmäänkin, missä voisin kertailla peruskielioppia.

Tänne kuuluu ihan hyvää muuten, mutta nyt on parina iltana kyllä iskenyt koti-ikävä. Suurin syy lienee kuitenkin sosiaalisen elämän puute. Kyllähän töissä on hyvä ja kämpillä silloin, kun on kämppikset paikalla, mutta muuten on vähän kysymys, että mitä vapaa-ajalla tekisi. Olen miettinyt, että alkaisi kulkemaan sählyssä, mutta odotan vielä tietoa tuosta saksankurssin ajankohdasta. Toinen mitä olen miettinyt on, että hankkisi jälleen suomi-saksa tandemparin, niin voisi opiskella saksaa. Varsinkin puhuminen on vielä hieman _ujohkoa_. Pitäisi harjoitella. Minulla kävi siinä mielessä huono tuuri, että kaikki kansainvälisten orientoivat tutustumistapahtumat ovat olleet lokakuussa ja nyt niitä tapahtumia on vähemmän, joten tilaisuuksia tutustua ihmisiin on vähemmän. Onneksi kuitenkin ryhmässäni on muutama omanikäinen tyyppi, jotka kutsuvat mukaan viettämään perjantai-iltaa :)

Liittyen ylempään: joistain ihmisistä täällä olen saanut ihan väärän ensivaikutelman, kuin mitä he oikeasti ovat. Minua vähän jopa hävettää, että olen muutaman tapauksen kohdalla tehnyt liian hätiköityjä johtopäätöksiä. Ihan kuin en olisi jo kerran oppinut tämän Wienissä, että ensivaikutelmat voivat olla hämääviä! No, oppi ja ikä kaikki... vaikka pari kertaa pitää huomata virheensä, ennenkuin oikeasti menee kaaliin. Onneksi kuitenkin osaan olla suhteellisen fiksu käytöksinen, vaikka mielikuvani olisivatkin omituisia. Varmasti olen itsekin antanut jotenkin antisosiaalisen mielikuvan joillekin henkilöille, kun porukassa on ollut erittäin paljon tilaa vaativa valkovenäläinen tyttö, joka on kyllä kaiken huomion keskipiste. Jos kokoajan toinen keskeyttää toiset ja puhuu, niin ei siinä oikein tee mieli alkaa itse juttelemaan, kun ei kovin pitkälle kerkeä. Varmaan joku ajattelee, että siinä on suomalainen tuppisuu. Mutta odottakaas vain, kun saan itse tilaa alkaa jutustelemaan, nii nähdään kuka se tuppisuu on ;) hihi. Ja meidän instituutin pikkujoulut lähenee, niin siellä on hyvä sitten tutustua vähän muidenkin ryhmien ihmisiin, kuin vain meidän. Tosin olen kuullut, että yleensä uusien opiskelijoiden ensimmäiset pikkujoulut ovat päättyneet nolosti, niin pitää itse yrittää olla sitten fiksu. (toivottavasti ei soi disco musiikki :D)

Sumuinen aamu. Nyt on jo suurin osa (ainakin puolet...) lehdistä tipahtaneet ja yöt viilentyneet. Tuo usva on aika tuttu näky aamulla.

Työpaikan takana kulkee katu alamäkeen ratikkapysäkille.


Ettäs tämmöistä! Kaiken kaikkiaan tunnerikas Saksan reissun alku. Mutta kyllä tänne on sinällään jo kotoutunut selkeästi nopeammin kuin Wieniin. Kieli kuitenkin on tuttu ja kaupunki on pienempi. Vielä, kun saa sosiaaliset ympyrät pystyyn työporukan ulkopuolella, niin varmasti aika alkaa lentämään.

Liebe Grüẞe aus Jena!
<3: b="" memmu="">


maanantai 10. marraskuuta 2014

Viikonloppu

Ympäristön kartoitus!

Lauantaina oli jo helpompi hengittää, kun nenä ei vuotanut koko aikaa. Kyllä nyt ollaan jo voiton puolella taudin suhteen. Kävin vähän kävelemässä tuolla keskustassa lauantaina ja pistäydyin myös Jenan Fyleettisessä museossa (opiskelijoille sisäänpääsy hintaan 1,5 e - not bad). Museossa on asiaa evoluutiosta (Darwinin evoluutioteoria) ja sitten myös lajiutumisesta. Ainut huono puoli museossa on, että aivan kaikki on saksaksi, joten silloin kun keskittymiskyky ei enää riitä lukea enemmän tai vähemmän tieteellistä popularisoitua tekstiä niin voi ainoastaan ihastella täytettyjä eläimiä, ötököitä, koralleita, rapuja, lintuja jne. Kuvia museosta ei saanut ottaa, mutta jos puhut saksaa ja evoluutio yhtään kiinnostaa (perusbiologiajutut, mutta itsellä on vaikea sanoa, että mikä on enää perus, kun on näitä joutunut opiskelemaan), niin voin suositella ko. museota. Seuraavaksi, koska kuvat kertovat enemmän kuin sanat, niin ohessa kuvia kävelyreissulta (museossa ei saanut ottaa *ilmaiseksi* kuvia).

Pikku-joki.
Pikku-joki toiseen suuntaan. Ei puro.























Leikkikenttä.


Seurasin tätä "jokea" keskustaan.

Kivoja rakennuksia.



Volkshaus.


Kukkuloita näkyvissä!


Keskustan ostoskeskus.

Keskustan yliopiston yksikkö.

Mäkiiiiiiii~

Kovin montaa suojatietä ei ole tullut vastaan, mutta tämän yhden tien varrella on useampikin, Kuvassa kaupungin vanha portti, kävelykatua ja kirkko.


Kaupungin vanha portti, pala kaupungin muuria ja vartiotornia.


Huumorilla otettu kuva - samaa yläastetta käyneet kaverit saattavat muistaa kuinka vitsailtiin Kajaanissa sijaitsevasta saman nimisestä paikasta, joka sijaitsi Lehtikankaalla. 

Kävelykadun pätkä.

Historiallinen kaupungintalo ja markkinatori (jossa oli myyjiä paikalla tuossa edessä).

Gasthaus zum Roten Hirch




Phyletisches Museum Jena


Keskustan katu Stadtzentrumilta Ernst-Abbe-Platzille. Kivoja puita!
25 vuotta Berliinin muurin murtumisesta.

Sunnuntai olikin sitten enempi ympäristön ihmettely päivä, kun käytiin läheisellä "näköalatornilla" Fuchsturmilla. Sieltä näki Jenaan, mutta itse Jenan (minulle) päämaamerkki Jentower jäi kukkulan taakse piiloon, joten kaupunkiin tiirailun sijaan katselin läheiseen kylään ja ihastelin ruskan viimeisiä vaiheita (vaikka osa lehdistä onkin jo tippunut). Reissun jälkeen käytiin vielä mutka ihmettelemässä keskustassa. Ja jälleen kuvia, koska. Kuvia.


Tältä kohdalta pääsi joko vaellusreiteille tai sitten suunnistamaan Fuchsturmille.

Kukkuloita kukkuloiden takana.


Parkkipaikka.

Tosi jyrkkä pudotus kukkulan päältä. Älä poistu polulta!

Tiku ja Taku olivat käyneet keräämässä hevoskastanjoita (?) om nom.

Tsädääm, joo ei ollut onnistuneita kuvia :D

Lähellä tornia oli tämmöinen iso kuoppa maassa, jossa näkyi vain tuo oven kaari. Kyllä sitten lähemmällä tutkiskelulla huomasi, että siinä oli vielä muutama huonekin. Mistä vanhasta linnasta lie jäännöksiä. 

Ylhäällä oli myös kivistä tehty iso rinki, joka muistutti minulle jonkun tietokonepelin taisteluareenaa... Infokivessä luki jotain geologeista ja koska jokaisesta kivestä löytyi yksi nimi, mutteivat kivet näyttäneet hautakiviltä, niin veikkaisin kyseessä olevan geologien muistomerkki tjsp.

Pikkanen yllätys odotti, kun kuului vaan IHAA.




Kännykkäkamera"taide"yritys, plööh.

The Torni.

Ravintola ja alhaalla kylä.

Ei oikein kännykkäkameran kuvassa näy värit niin vahvoina kuin livenä.

Tornissa oli hauska tervehdyskirjoitus, joka kiersi kaikki seinämät. "Ole tervehditty, sinä kulkija!"



Kuvassa näkyy huonosti, mutta rinteessä on hevosia.

Jentower pilkottaa.


Fuchsturm

Kylällä



Jenan markkinatorilla, patsas kaupungin yliopiston perustajasta ja taustalla kaupunginmuseo.

Historiallista kaupungintaloa vastapäätä löytyy myös turisti-info (ainut vähän modernimman näköinen talo).



Jeps jeps, mitäpä sitä sen enempää tätä ympäristön ihmettelyä selittelemään. Museo oli kiva. Maisemat oli kivoja. Oli kiva viikonloppu ja nyt oon taas terve! Mitä nyt välillä nenä vuotaa. ;)

<3: br="" memmu="">