Sivut

lauantai 1. marraskuuta 2014

Noch mal: auf Wiedersehen Finnland!

Kun kuudes vuosi yliopistolla alkaa...

Tietää, että alkaisi pikkuhiljaa olla aika valmistua. Ennen sitä kuitenkin täytyy tehdä opinnäytetyö eli pro gradu. Tästä se ajatus sitten lähti,  että koska mun ala on kansainvälinen ja huippuluokan tutkimus löytyy Keski-Euroopasta, niin miksipä en koettaisi lähteä Saksaan tekemään tutkimusta?
Yksi asia johti toiseen ja kolmanteen ja nyt näin marraskuun alkaessa huomaankin olevani jo Saksassa! Super!  Vaan tuttuun Memmu-tyyliin ei kommelluksilta säästytty matkalla eikä varmaan tulla seuraavan 8 kk aikana säästymään. ;) [ts. Blogi saattaa herätä hiljaiselosta]

Matkustin aluksi lentämällä Suomesta Berliiniin, jossa yövyin ensimmäisen yön. Hostelli oli ihan hyvä ja huomasin edelleen ymmärtäväni saksaa sen verran, että ko. paikassa käytettiin sadevettä WC:n huuhtelemiseen. En uskaltanut juoda suoraan hanasta, jos se olisi samaa vettä (ainakin haisi hieman kylpylälle,  joten oisko ollut klooria seassa). Sen verran oli myös jäänyt mieleen aiemmista Saksan matkoista ja Itävallasta, että muistaa nyt aina ostaa pullovettä "naturelle" tai "ohne Kohlensäure" eli ilman hiilihappoja. Vältän noita sparkling waterseja. Kuplat ei ole mun juttu,  kun haluan normi vettä. Tietenkin välillä voi sitten kivennäisvettäkin juoda.

Hostelli tosiaan oli hyvä, mutta hieman jännitti,  kun olin maksanut omasta huoneesta ja minut pistettiin 5 sängyn huoneeseen. Loppujen lopuksi kukaan muu ei tullut huoneeseen, mutta minun hurjan myös mielikuvituksen ansiosta heräilin yöllä tarkistamaan tilanteen säännöllisesti ettei kukaan hiippaillut tavaroitteni luona. Ja siis minullahan on lähinnä vaatteita mukana... xD

Berliinissä oli lokakuun viimeisenä iltana +14 C, joka tuntui lämpimältä tällaiselle -1 C pukeutuneelle tyttärelle. Muutenkin täällä on ihan lämmin syksy menossa. Vissiin +7 C. Hieman kellertää lehdet puissa, vaikka muuten on vihreää,  mutta ne sentään vielä ovat kiinni siellä puissa ;)
Olen pari kertaa jutellut jo saksaksi ihmisille,  mutta vielä ujostuttaa sen verran, että aloitan keskustelun kysymällä 'Entschuldigung,  sprechen Sie Englisch?' Ja jos vastaus on 'a bit' niin puhun saksaa, kerta ymmärrys olisi luultavasti samaa tasoa kuin jos puhuisin englantia ihmiselle joka ymmärtää yhtä paljon kieltä kuin minä saksaa. Maassa maan tavalla jne. :)

Junamatka Jenaan sujui hyvin ja maisemat olivat hienoja. Välillä niittyjä ja välilllä vaaroja ja vuoria. Myös marraskuun kämppä on erittäin asiallinen ja nukuinkin ekana yönä sen 10 h... mulla on vähän flunssan oireita. Onneksi on kahvia mukana. Täällä Jenassa oli eilen +16 eli ihan huppari-kelit. 

Minun täytyy nyt ensin sopeutua ajatukseen, että asun hetken Saksassa ja sitten tottua olemaan labrassa,  ennenkuin ehdin sen syvempää reportaasia kirjoittamaan Jenasta ja Thüringenistä. Kuitenkin voin jo mainita, mitä ehdin huomaamaan lukiessani taustatietoa, niin sekä Saksassa kuin Itävallassakin on ihan hirveän monta UNESCO:n maailmanperintökohdetta.


Auf Wiederhören und liebe Grüße,  Memmu

P.S. Saa nähdä miten käy tuon minun läppärin kanssa,  kun se jo tuolla Tukholman lentokentällä alkoi oikuttelemaan... eikä vieläkään toimi.

Hostelli-Memmu
Tässä vessassa käytetään sadevettä.
Uudessa kämpässä odotti tällainen yllätys :3
Omat kahvit mukana
Maisemaa junasta.
Lämmintä +16 C
Keittiön ikkunan näkymä

tiistai 12. elokuuta 2014

Polttarit

"Kääks!"
 ...ei huolta kaverit,  ei minun. Vaan kesän kauneimman ja onnellisimman morsiamen. Ja ne pidettiin Kajaanissa!  Tosin vasta häiden jälkeen, kun ei ennen keritty.  Mutta jälkipolttarit uudelle rouvalle kaksi viikkoa häiden jälkeen on ihan ok, eikö?  Pääasia on juhlistaa morsiamen uuden elämänvaiheen alkua ja kokoontua yhteen hyvien ystävien kanssa. 

Nämä jälkipolttarit olivat pääasiassa mökkipolttarit.  Aluksi äänestettiin tyttöjen kesken, että lähdetäänkö aamupäivästä kuulasotaa (eli paintballia) vai lämpöjoogaa.  No osittain käytännön järjestelyistä ja muista asioista johtuen lämpöjoogaa kuntokeskus IsoHoossa voitti.

Aamu siis alkoi joogalla ulkona (ai hitto, että oon kanki!) ja jatkui brunssilla kahvila Murusessa, jossa meille oli varattu pitkä pöytä. Muutenkin myös Riihikahvilaa pitävä Juuso oli oikein mukava ja selosti aina tarinan kera mitä sen hetken leivässä oli. Brunssin jälkeen oltiin vielä kaupungissa sen aikaa, että lausuttiin runo Eino Leinon patsaalla (adjektiivitarinoiden tyyliin) ja sitten suunnattiin mökille Paltamoon,  jossa saatiin viettää aikaa yhdessä.  Kuitenkin sinne oli ajateltu muutama ohjelmanumero ja morsiussauna!  



Ohjelmaan kuului syömisen ja ystäväkaulahuivin kutomisen lisäksi "ajatustenlukua" ja kanatappelu,  jossa naiset laitettiin kyykkyyn pitelemään itseään nilkoista kiinni ja katsottiin kuka on kovin tipu. Palkinnoksi kanalle oli Kinder-muna ;) Aliakseltaan Kanerva piti myös hieman viihteellisemmän itsepuolustus ohjelmanumeron, jossa oli hieman asiaakin. Hyvässä hengessä ja hienoilla kuvilla saatiin ohjelma vedettyä ja sitten olikin jo morsiussaunan vuoro!

*Niille, jotka haluavat joskus polttareihinsa morsiussaunan, niin en suosittele lukemaan eteenpäin.*

Morsiussauna on eräänlainen siirtymäriitti, jossa nuoresta tytöstä tehdään rouva muiden rouvien joukkoon. Internetistä etsimällä ja esim. vuodatusnetistä löytyy paljon infoa morsiussaunan taustoista ja taioista, joten kerron tässä vain yleisesti, että mitä me tehtiin meidän saunassa!
  • aluksi mentiin  saunaan mekkalaa pitäen, huudettiin "paha pois", jotta pahat henget pysyisivät pois sekä morsiussaunasta että parin avioliitosta
  • sauna oli koristeltu kukkasin ja kynttilöin ja morsiamelle (ok, uudelle rouvalle) oli tehty kunniaistuin, joka sisälsi katajanoksan - tämä muistutti ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, vaan välillä tulee ikäviä yllätyksiä vastaan
    ^edelliseen viitaten yksi naisista sanoi osuvasti, että "mutta niinkuin tuohon katajanoksaankin, niin yleensä elämässä niihin ikäviin pistoihinkin tottuu ajan kanssa"
  • toinen näistä ikävistä yllätyksistä muistuttava hetki oli, kun uuden rouvan päälle nakattiin yhtäkkiä kylmää vettä --> täytyy sanoa, että on meillä lehmän hermoinen rouva :D ei mitään reaktiota
  • saunassa on tapana veisata lauluja, mutta me ei mitään itkuvirsiä haluttu laulaa, joten vedettiin mm. Nälkämaanlaulu ja sitten riparilta tuttu Tuu mun vaimoksein
  • perinteisesti morsiussaunassa vanhemmat rouvat jakavat hyviä avioliittoneuvoja nuoremmalle, mutta koska meidän saunassa suurinosa oli naimattomia tyttöjä, niin jokainen sai antaa (samalla kun vihtoi uutta rouvaa) jonkin yleispätevän elämänohjeen tai parisuhdevinkin
  • morsiamen piti aina heittää löylyä olkansa yli sanoakseen heipat entiselle elämälleen
  • yhdessä vaiheessa juostiin saunan ympäri kerta/ex-heila jättäen näille samalla hyvästit
  • kun oltiin about 3 h saunottu ja uitu ja saunottu, niin tehtiin perinteisempiä taikoja; juhlakalun hiuksiin rikottiin kananmuna tuomaan hedelmällisyyttä, selkään hierottiin suolaa ettei vanha suola janottaisi ja jauhoja, joilla valkaistiin vanhat synnit - lopuksi vielä pestiin nykyajan hemmottelutuotteilla
  • saunan aikana rouvan vaatteet oli käännetty nurin ja tämän huomattuaan sankari ei suuttunut, joten hänestä tulee leppoisa vaimo - suuttuminen olisi tarkoittanut äkäistä emäntää
  • vielä lopuksi nakattiin vasta saunan katolle ja koska varsi sojotti kohti harjaa on esikoinen luultavasti poika ;)

Morsiussaunan jälkeen vuorossa oli vielä tv:stä (90-luvulta) tutun Tuttu Juttu Shown tyyliin tehty tietovisa, missä uuden rouvan tietämystä aviomiehestään mitattiin neljässä eri kategoriassa; koti&parisuhde, raha&työ,  mennyt&tuleva ja rakkaus&erotiikka. Jälleen oli palkinto, tällä kertaa aviomiehen nimen mukainen ;) Loppuilta oli rentoa yhdessä oloa ^^

Summa summarum - oli ihanat pippalot ja nykyinen rouva sai paljon muistoja! Tosin hän ei tiedä, että me vielä teetätetään tapahtumasta kuvia ja laitetaan muistokirjaan, jonne tulee mm. se runo, tietovisa ja elämänohjeita, kuvia unohtamatta!

Lässynlää haleja,  Memmu

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Päivitystä

Huh hellettä!

Muistan vieläkin, kuinka viime vuonna Wienissä olin ihan "kuolemankielissä" kuumuuden kanssa, kun elohopea lähenteli välillä +36 astetta ja kaupungin kivirakennukset tekivät ilmasta tukalan... Noh, eipä kerinnyt Memmu tänä kesänä kaivatakkaan kuumuutta, kun heinäkuussa iskivät helteet pohjoiseenkin!

Tänä kesänä helteistä ei oikein ole täysin rinnoin keritty nauttimaan, kun oon ollut perusduunarina päivät. Silti kesä on mennyt hujauksessa ohi, kun kalenterissa on joka viikonlopulle ollut merkittynä joko työvuoroja tai sitten sukujuhlia (mitkä jonkin ihmeen kautta kuitenkaan eivät sattuneet päällekäin!). En kuitenkaan valita - onhan se kiva, että tekemistä riittää ja varsinkin ihanien ihmisten kanssa/seurassa. Onhan minulla myös tässä käynyt kylässä muutama Itävallan kaverikin, jos muistatte Liisan? Tänä viikonloppuna olisi vielä edessä yhdet polttarit ja sen jälkeen taitaakin olla kesän toinen viikonloppu, jolloin pystyn ihan itse oma-aloitteisesti päättämään menoistani. Ei sillä, olisinhan aiemminkin voinut kieltäytyä kutsuista, mutta nyt on vkl, jolloin ei tarvitse kieltäytyä mistään kivasta ja saa olla spontaanisti.

Minulla on vielä 2,5 viikkoa kesätöitä jäljellä, jonka jälkeen olisi yksi vapaa viikko ennen syyskuuta. Katsotaan miten tämä loppukesä sujuu ja etenee, mutta näiden ulkomaan vieraiden ansiosta olen saanut muutamankin idean blogikirjoitukseksi (katsotaan saanko aikaiseksi). En ole kuitenkaan täysin ollut blogitauolla, sillä tänään julkaisin jo aiemmin lupaamani (tai oikeastaan tarjoamani) tekstin tällaisessa uudessa blogissa, jossa oululaiset biokemistit popularisoivat tiedettä, kertovat opiskelijaelämästä ja muutenkin tutkimuksesta. Minun kontribuutioni kyseiselle blogille oli pieni kannustuspuhe vaihto-opiskeluun lähtemisestä. Tekstin voi lukea täältä!


Kesäterkuin,
Meme

torstai 17. heinäkuuta 2014

Askel nykyaikaan

Kirottu olkoon se kuumuus, joka sai läppärini tuulettimen pysähtymään!

Oi aikoja oi tapoja. Tosiaan vanha rouva 5 v. Kannettavani ylikuumeni ja tuuletin sanoi itsensä irti. Se on yksinkertainen vaihtaa, jos osaa, mutta apujoukot eivät nyt vähään aikaan pääse paikalle. Muutenkin taisi ladyn kiintolevy vedellä viimeisiään, kun niin hitaalla kävi.

Tässähän ei olisi muuten mitään ongelmaa, mutta kun tarvitsen internetiä 1. Työsähköpostin lukemiseen 2. Ulkomaalaisten vieraiden kanssa yhteydenpitoon 3. Kaverien muistitikku-kuvalahjojen tekoon. - Kaksi ensimmäistä olivat kiireellisiä asioita, jotka aiheuttivat stressiä, joten saatuani neuvoja ylemmältä taholta (eli iskältä), hain kaupasta älyluurin. Tuon kolmannen kohdan pystyn kyllä hoitamaan yliopistolla silloin,  kun sinne kerkeän.

Ostin tällaisen kuin Samsung Trend Plus -hupelimen,  joka oli huomattavasti edullisempi kuin muut kalliit luurit.  Eli täysin riittävä ensimmäiseksi älypuhelimeksi neiti kohta-kaksneljä-veelle.  Ja onhan tämä koukuttava. Tai ainakin eka päivä meni selatessa toimintoja ja lataillessa appseja. Minun kriteerit tälle puhelimelle olivat, että voin selata nettiä, skypettää ja irkata. No kaikki älypuhelimet kykenee näihin.

Ensimmäiset miinus puolet tässä tapauksessa on, että minun nakkisormet eivät vielä osaa kirjoittaa kosketusnäytöllä (suurin syy miksi pidin kiinni vanhasta nokialaisesta) ja että jos tätä käyttää enemmänkin esim.  Juuri netin selailuun, niin akku on tyhjä aika nopeasti...

Liittymän kanssa minulla kävi hassu tuuri, sillä viime kuun alussa puhelinmyyjä soitteli ja tarjosi minulle isoa puhepakettia.  Tähän liittymään kuului myös netti ilman käyttörajakattoa. No myyntitilanteessa tivasin,  että eikö puhepakettia saisi ilman nettiä,  mutta tällaiset paketit olisivat olleet kalliimpia kuin tämä ko.  Aika hassua ajatella, että netittömät liittymät ovat nykyään kalliimpia kuin netilliset... ja jos nyt  vielä sananen jatketaan liittymistä, niin minusta on väärin, että paperilaskusta joutuu maksamaan erikseen. Kyllä palveluntarjoajan täytyisi tämä palvelu sisällyttää liittymäkauppaan ilman ekstra-maksuja. Itse olen niin tumpelo,  että tarviin sen lapun muistuttamaan laskusta!

Noniin, nyt sain avauduttua ensimmäiset tunnelmat tähän älypuhelinten maailmaan astumisesta.  Autocorrect, I hate you.  
Kesän jatkoja toivottaen,
Memmu <3

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kolme sointua, banjo ja Hurriganes

Juhannus -14

Oli ja meni. Alla kuva jussilta 2011, jolloin olin vielä teko-blondi:

Banjo

Silloin opettelin soittamaan Hurriganesin I will stayn sointukierron mökillä juhannusta viettäessäni. Noh, näin kolme vuotta myöhemmin olin jälleen samaisella mökillä ja tällä kertaa kitara eksyi käteen. Takaraivosta kipusi nopeasti Black Sabbathin Paranoid ja juhannusyönä 2014 Memmu saikin taiteilijanimekseen "Igor". Silti Hurriganesin sointukierto oli päässyt unohduksiin, mutta äkkiäkös sen uusiksi opetteli. Tänä vuonna myös 1/2 conga-rummuista oli eksynyt mökille, joten Igor pääsi vähän paukuttelemaan erilaisia rytmejä.


Igor -by Evetsu


Ja taas blogi-hiljaisuus jatkuu hetken...

Kesäterkuin virallinen luonnontieteiden kandidaatti Memmu!
PS: ^selittää blogi-hiljaisuutta tämä kandin ulospuskeminen :)

lauantai 22. helmikuuta 2014

Vaihtelua arkeen (ja tauko opiskeluun)

Kun tarve vaatii, niin inspiraatio iskee...

Tässä viikko sitten  veli valitteli kipeitä hartioita ja vaikka kuinka etsittiin, niin ei löydetty tästä huushollista lämpöpussia. Kylmäpakkauksiahan tuolta kyllä olisi löytynyt vaikka kuinka, mutta sitä mikrotettavaa pussukkaa ei niin millään! Minulla on ollut ideanpuolikkaana jo jonkin aikaa, että osaisinkohan itse semmoisen palikkamallisen pussin ommella ja nyt kun veljellä oli hartiat tukossa, niin pitihän se pikkusiskon rynnätä hätiin.

Kaapista löytyi kangas ja aikalailla suoralta kädeltä leikkasin semmoisen 50 cm x (2x)28 cm suorakulmion ja surruuttelin pussukan. Niissä samoissa täpinöissä lähdin vielä kaupasta hakemaan ohranjyviä, ja paremman puutteessa mukaan tarttui esikypsytettyjä ohrasuurimoita (jotka haisee hassulta, kun niitä lämmittää). Tämän iltapäiväaktiviteetin tuloksena syntyi hemaiseva lämpöpussi;

Ei ole mikään paras valaistus meillä

Tässä torstaina biologit järjestivät Fifties-bileet, eli nimensä mukaisesti 50-luvun teemabileet. Minähän olin intopiukeena, että Jes! Nyt sitä rautalankarockia ja kellohameita! Kuitenkin, kun katsoin vaatekaappiin, niin totesin, että jep jep, ei taida löytyä kellohametta... Mutta onneksi olin ostanut Wienistä sen mustapilkullisen valkean mekon, niin pääsin koettamaan tällaista amerikkalaistyylistä pin-up tyttöilyä; 

Meme

Jeps, ei kait tässä muuta... Oli mukavaa kerrankin laittautua, vaan en taida ottaa tavaksi ;) Tuota lämpöpussiin mennyttä valkeaa kangasta on vielä aika paljon jäljellä, niin saas nähdä mitä siitä keksii!

-Memmu


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Get away -holiday!

Grüß Gott, Wien!

Vuosi vaihtui ja muutama viikko kerkesi vierähtää opiskelun parissa, kun tämän tyttösen viime lokakuussa varaama Wienin matka alkoi!

Ihan ensimmäiseksi täytyy kyllä sanoa, että Wien ei ole mikään talvikaupunki! Siellä ei ollut nimeksikään lunta, mutta suhteellisen kylmä sää... Joten "nähtävyyksien" katselu ei ollut kovin mukavaa. Kyllä keväinen ja kesäinen Wien on paljon ihanampi! Vaan ei se mithään - lähdin reissuun moikkaamaan yhtä oululaista kaveriani, joka juuri aloitti oman vaihto-opiskelunsa Itävallan pääkaupungissa ja samalla tietenkin tapasin vanhoja natiivi-kavereitani, sekä lisäksi muutamat muut Erasmus-toverini tulivat kaupunkiin, joten siinähän olikin jo reiluksi viikoksi ihmisiä nähtäväksi! Jee! Huomasin (jälleen), että kyllä se on ihana tunne, kun pitkän ajan jälkeen näkee kavereita ja on kuin ei ois enempää kuin viikko kulunut <3 Tästä syystä ei tullut otettua muita kuin kaverikuvia Wienissä... MUTTA koska mun matkani kesti pidemmän hetken, niin kerkesin käydä myös Kremsissä ja Münchenissä, sekä Memmingenissä!

Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin esitelläänpä ensin Krems:
Kaksi kirkkoa kivenheiton päässä toisistaan ja lähistöllä oli vielä lisää kirkkoja! Vissiin johtuu siitä, että kaikki hallitsijat halusivat hyvittää syntinsä, kun tulivat vanhoiksi.

Pala vanhaa kaupunginmuuria. Näpsäkästi kivisen tien reunalla.

Kremsissä on iso vankila, jossa pidetään Itävallan pahamaineisimpia rikollisia. Mm. kamala Herr Fritzl 






Itävaltalainen perinteinen rakennustyyli on aika jees.

Krems on aika pieni kaupunkina (noin parikymmentätuhatta asukasta), mutta se on luokiteltu UNESCOn maailman perintökohteeksi. Se sijaitsee tunnin junamatkan päässä Wienistä ja on aika nopeasti kävelty läpi. Siellä on paljon kirkkoja ja joki. Kaverit suosittelivat Marillenschnapsia, koska Krems on tunnettu aprikooseistaan. Eräs wieniläinen kaveri kysyi minulta, että minkä ihmeen takia sä sinne menet ja totesi, että "Hei, tämä on Itävalta - kaikki on UNESCOn perintökohteita!" Haha!

***
Ja sitten Saksan reissu; eli München ja Memmingen:



Tor tarkoittaa porttia ja näitä kaupungin portteja näkyikin muutama. Tosin enemmän Münchenissä(kin) oli kirkkoja.


Tuo kahden tornin kirkko on kuuluisa Frauenkirche. Kuva otettu Pyhän Pietarin kirkon tornista.

Hieman kallellaan oleva Rathaus. Sen edessä oli Egyptin puolesta mielenosoittajia.

Spielzeugmuseum eli lelumuseo

Toinen kaupunginportti - Tor

Maximilianeum - parlamentti


Münchenissä oli tämmöinen koski, missä ihmiset surffasi! Muistaakseni lähellä English Gardensia.

Theresienwiese, patsas aukiolla, missä vuosittain järjestetään Oktoberfest. Se oli aika tyhjä aukio, niin en kehannut ottaa kuvaa...
Münchenissä oli ihan kevät-fiilis, sillä aurinko paistoi, eikä ollut lunta. Aikamoista aikamatkustamista tämä Keski-Euroopan vierailu. Mutta jatketaanpa siitä, kun Memmu kävi Memmingenissä:


No ok, kävin myös kylässä Memmingenin lähellä... Bongaa kuvan vitsi.

Hepoja ...tai poneja! Ja mä kuvittelin, että ne puhuu "kissaa", joten sitten mau'uin niille :,D

Memmingen, kirkko

Tämmöistä alppityylistä rakentamista

Kaupungintalo (valkea)


Tor - kaupungin portti


Vanhaa kaupungin muuria, tosin ei niin hieno kuin mitä Kremsissä

Pienoinen "joki", vähän tuli Venetsia mieleen


Pakollinen Memmu-kuva, vaan oon edelleen sen verta käsi, etten saa näitä käännettyä...

Tässäpä tämmönen pieni pläjäys!

Vaan nyt pitää lähteä pyykinpesuun, sillä Wienissä saa edelleen kapakoissa polttaa sisällä ja mun vaatteet haisee ihan kamalille!

Bussi!
-Memmu


PS: Taisin viedä talven mennessäni sekä Wieniin, että Saksaan, sillä joka paikassa alkoi satamaan lunta joko heti tai parin päivän päästä saapumisesta, eikä vissiin tänä talvena ole aiemmin lunta näkynyt!