Sivut

maanantai 10. marraskuuta 2014

Viikonloppu

Ympäristön kartoitus!

Lauantaina oli jo helpompi hengittää, kun nenä ei vuotanut koko aikaa. Kyllä nyt ollaan jo voiton puolella taudin suhteen. Kävin vähän kävelemässä tuolla keskustassa lauantaina ja pistäydyin myös Jenan Fyleettisessä museossa (opiskelijoille sisäänpääsy hintaan 1,5 e - not bad). Museossa on asiaa evoluutiosta (Darwinin evoluutioteoria) ja sitten myös lajiutumisesta. Ainut huono puoli museossa on, että aivan kaikki on saksaksi, joten silloin kun keskittymiskyky ei enää riitä lukea enemmän tai vähemmän tieteellistä popularisoitua tekstiä niin voi ainoastaan ihastella täytettyjä eläimiä, ötököitä, koralleita, rapuja, lintuja jne. Kuvia museosta ei saanut ottaa, mutta jos puhut saksaa ja evoluutio yhtään kiinnostaa (perusbiologiajutut, mutta itsellä on vaikea sanoa, että mikä on enää perus, kun on näitä joutunut opiskelemaan), niin voin suositella ko. museota. Seuraavaksi, koska kuvat kertovat enemmän kuin sanat, niin ohessa kuvia kävelyreissulta (museossa ei saanut ottaa *ilmaiseksi* kuvia).

Pikku-joki.
Pikku-joki toiseen suuntaan. Ei puro.























Leikkikenttä.


Seurasin tätä "jokea" keskustaan.

Kivoja rakennuksia.



Volkshaus.


Kukkuloita näkyvissä!


Keskustan ostoskeskus.

Keskustan yliopiston yksikkö.

Mäkiiiiiiii~

Kovin montaa suojatietä ei ole tullut vastaan, mutta tämän yhden tien varrella on useampikin, Kuvassa kaupungin vanha portti, kävelykatua ja kirkko.


Kaupungin vanha portti, pala kaupungin muuria ja vartiotornia.


Huumorilla otettu kuva - samaa yläastetta käyneet kaverit saattavat muistaa kuinka vitsailtiin Kajaanissa sijaitsevasta saman nimisestä paikasta, joka sijaitsi Lehtikankaalla. 

Kävelykadun pätkä.

Historiallinen kaupungintalo ja markkinatori (jossa oli myyjiä paikalla tuossa edessä).

Gasthaus zum Roten Hirch




Phyletisches Museum Jena


Keskustan katu Stadtzentrumilta Ernst-Abbe-Platzille. Kivoja puita!
25 vuotta Berliinin muurin murtumisesta.

Sunnuntai olikin sitten enempi ympäristön ihmettely päivä, kun käytiin läheisellä "näköalatornilla" Fuchsturmilla. Sieltä näki Jenaan, mutta itse Jenan (minulle) päämaamerkki Jentower jäi kukkulan taakse piiloon, joten kaupunkiin tiirailun sijaan katselin läheiseen kylään ja ihastelin ruskan viimeisiä vaiheita (vaikka osa lehdistä onkin jo tippunut). Reissun jälkeen käytiin vielä mutka ihmettelemässä keskustassa. Ja jälleen kuvia, koska. Kuvia.


Tältä kohdalta pääsi joko vaellusreiteille tai sitten suunnistamaan Fuchsturmille.

Kukkuloita kukkuloiden takana.


Parkkipaikka.

Tosi jyrkkä pudotus kukkulan päältä. Älä poistu polulta!

Tiku ja Taku olivat käyneet keräämässä hevoskastanjoita (?) om nom.

Tsädääm, joo ei ollut onnistuneita kuvia :D

Lähellä tornia oli tämmöinen iso kuoppa maassa, jossa näkyi vain tuo oven kaari. Kyllä sitten lähemmällä tutkiskelulla huomasi, että siinä oli vielä muutama huonekin. Mistä vanhasta linnasta lie jäännöksiä. 

Ylhäällä oli myös kivistä tehty iso rinki, joka muistutti minulle jonkun tietokonepelin taisteluareenaa... Infokivessä luki jotain geologeista ja koska jokaisesta kivestä löytyi yksi nimi, mutteivat kivet näyttäneet hautakiviltä, niin veikkaisin kyseessä olevan geologien muistomerkki tjsp.

Pikkanen yllätys odotti, kun kuului vaan IHAA.




Kännykkäkamera"taide"yritys, plööh.

The Torni.

Ravintola ja alhaalla kylä.

Ei oikein kännykkäkameran kuvassa näy värit niin vahvoina kuin livenä.

Tornissa oli hauska tervehdyskirjoitus, joka kiersi kaikki seinämät. "Ole tervehditty, sinä kulkija!"



Kuvassa näkyy huonosti, mutta rinteessä on hevosia.

Jentower pilkottaa.


Fuchsturm

Kylällä



Jenan markkinatorilla, patsas kaupungin yliopiston perustajasta ja taustalla kaupunginmuseo.

Historiallista kaupungintaloa vastapäätä löytyy myös turisti-info (ainut vähän modernimman näköinen talo).



Jeps jeps, mitäpä sitä sen enempää tätä ympäristön ihmettelyä selittelemään. Museo oli kiva. Maisemat oli kivoja. Oli kiva viikonloppu ja nyt oon taas terve! Mitä nyt välillä nenä vuotaa. ;)

<3: br="" memmu="">


perjantai 7. marraskuuta 2014

Ensimmäisen viikon viiraukset

Lepoa ja lämmintä teetä.

Joo, elikkäs tässä on nyt sitten otettu heti alkuun päiviä vapaaksi labrasta, kun tuo flunssa iski oikein kunnolla päälle. Olen käynyt vaan muutamissa tapaamisissa hoitamassa byrokratia asioita mm. rekisteröimässä osoitteeni ja tapaamassa tulevan asunnon vuokranantajan. Kävin mä yhtenä iltana kipeänä hampaat irvessä mutkan keskustassa Haus auf der Mauerilla ESN:n kokouksessa (luulin, että se ois niiden "toimiston vastaanottoaika"). Kyselin siellä tervetulo-pakkausta (millaisen sain Wienissä ollessani), mutta täällä heillä oli vain antaa flaijeri (joka on suomeksi lentolehtinen?) tapahtumistaan ja sitten se, mitä lähdinkin oikeastaan hakemaan eli prepaid-liittymä. Nyt minulla on saksalainen numero tuossa vanhassa nokialaisessa käytössä.

Vähän harmittaa, etten ole nyt ensimmäisenä viikkona päässyt labraan vielä oikeisiin hommiin käsiksi, mutta katsotaan sitä sitten ensi viikolla. Nyt on päivät menneet nukkuen ja ruutu.fi sekä yle areenan seurassa. Ei oikein keskittymiskyky ole riittänyt mihinkään järkevään. Mun toinen tämän kuun kämppäkavereista ei usko lääkkeisiin (tai oikeastaan lääketeollisuuteen, kuulemma haluavat vain ihmisten rahat *en ota tähän kantaa*), niin hän tarjosi minulle teelusikallisen Meerretichiä. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, että mitä se on, mutta kuulema se auttaisi. Noh, nyt jäljestäpäin selvisi, että se oli piparjuurta. Ai että se oli voimakasta! Teki mieli sylkeä se kukkurallinen teelusikallinen pois suusta, mutta ajattelin olla kohtelias (sekä samalla olla antamatta sitä tyydytystä, että en pystyisi syömään moista kirpeyttä) ja nielin koko satsin. Huh huh, kun poltteli ja äkkiä vettä perään! Totesin vain herralle, että joo nyt ainakin aukesi nenä! ...ja etten enää luota häneen :D

Nyt, kun on ilmat alkaneet hieman viiletä öisin (käynyt lähellä nollaa), niin aamulla näkyi paljon usvaa. Tosi aavemaista. Kämppis selitti, että se johtuu siitä, kun Jena sijaitsee jokilaaksossa ja on vuorten/kukkuloiden ympäröimä, niin tuo usva on tuttu näky ja syksyisin saattaa kestää lounastaukoon asti, ennenkuin se laskee pois. Cool.


Ei kai tässä oikein mitään muuta kuulu... Parantelua ja öllötystä. Terkkuja lumiseen pohjoiseen!
-Memmu

PS: Kuvat tulevat aina loppuun, sillä otan ne älypuhelimella ja käytän Blogger-ohjelmaa, jotta saan ne ladatuksi. Ja sitten olen laiska niitä enää tietokoneella värkkäämään.

[Edit: retiisi on myöhemmin vaihdettu oikeaan _piparjuureen_, hieman väärinymmärryksiä täällä :D]



Ensimmäisinä päivinä vastaan tuli pienet gourmet banaanit. Hihi, söpöä!
Näköjään mukaan oli tarttunut yksi heijastinkin. Ei taida enää olla Kainuun energiaa olemassakaan.
Piparjuuri. Luonnon oma flunssa/kurkkulääke. My nemesis.
Usvaa...
Näkymä työpaikan takapihalta. Mäen päältä näkee hyvin.
Zoomaus toiseen mäkeen.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Reisijumppaa ja ohjattua toimintaa

Ensimmäiset päivät ja ensivaikutelmat

Marraskuun ajan asun Lobedan kaupunginosassa. Jaan asunnon yhden pariskunnan kanssa, ja se sijaitsee mäen päällä olevan kerrostalon viidennessä kerroksessa.  Eli on ihan hyvät maisemat. Ainut juttu vaan mikä huvittaa on se, että kauppareissut ovat melkoista reisijumppaa,  kun kauppa on ensin mäen juuressa ja kun meidän talossa ei ole hissiä. Hyötyliikuntaa!

Minusta on kyllä pidetty hyvää huolta jo ensimmäisen viikonlopun aikana - sain kyydin juna-asemalta asunnolle ja minulle esiteltiin sekä keskusta että tuleva laboratorio.  Julkisen liikenteen aikataulut sain printattuna ja tiedon erikois-sunnuntain kauppojen aukioloajoista.

Sunnuntai menikin tehokkaasti ensin levätessä,  kun minuun iski lentsu,  ja sitten tietokoneen kanssa säätäessä.  Läppäristä oli jo vaihdettu kovalevy, mutta silti se meni ihan jumiin heti kun sai Windowsin (Vista) päälle,  niin ratkaisuna päätin hankkia uudemman Windowsin ja samalla päästä eroon turhista ohjelmista.  Omat tiedostot minulla oli jo tallessa ulkoisella kovalevyllä. Kävin ostamassa Goethe Gallerien (paikallinen ostoskeskus keskustassa) Saturnista Windows 8.1. Muuten hyvä, mutta asennuskieleksi se tarjosi vain saksan, joten värkkäsin sen kanssa ainakin tunnin (se ei halunnut aluksi asentaa sitä suoraan, kun mulla ei ollut Windows 7 koneella vaan Vista, jolloin menetin kaikki tiedostot). No mutta nyt ainakin tietokone toimii. Harmi vaan, että olisi sunnuntaina pitänyt saada asioita hoidettua...

Kaikki ihmiset täällä ovat olleet todella mukavia ja on ollut turvallinen olo. Byrokratiastakin selviytyy helposti, kun apuna on peräti neljä sihteeriä ja minua ohjataan saksankielisten lomakkeiden täyttämisessä, sekä viedään oikeiden ihmisten luo. Olen myös tavannut ohjaajani ja saanut työpaikan avaimen ja kaikkea mahdollista! Oon kyllä 100-varma, että tuun viihtymään tuolla ja nämä kuukaudet kuluu nopeaa. Harmittaa vaan, kun tämmä flunssa ei nyt ota talttuakseen - päivällä jaksoin labrassa, mutta oon koko iltapäivän/illan maannut sängyssä torkkuen. Höh.

Huomenna taas lisää byrokratiaa ja parit seminaarit. Jos on tarpeeksi hyvä olo, niin ehkä jopa soluviljelyä!

Gute Nacht,
Memmu


Hain vähän nenäliinoja kaupasta
Päätepysäkki
Oikotie kämpille
Naapurin köynnös
Windowsin hakureissulla keskustassa. Tämä torni näkyy kauas ja on ihan keskustassa.